Latest releases | Rokotustieto.fi

Julkaisut

HPV-rokotuskattavuudessa isoja eroja eri alueiden välillä

Maanantai 28.08.2023 klo 10:46

HPV-rokotuskattavuudessa on isoja alueellisia eroja

Valtakunnallisen rokotusrekisterin mukaan viime syksynä yläkoulun aloittaneiden vuonna 2009 syntyneiden tyttöjen papilloomavirus- eli HPV-rokotuskattavuus oli 79 % ja samanikäisten poikien kattavuus 71 %. Rokotuskattavuus vaihtelee eri alueiden välillä.

Vierasblogi: HPV:n aiheuttamat syövät voidaan hävittää rokottamalla

Perjantai 25.08.2023 klo 10:30

Katja Kero

Euroopan Unionin syöväntorjuntaohjelman yksi kärkihankkeista tähtää ihmisen papilloomaviruksen (HPV, human papillomavirus) aiheuttamien syöpien hävittämiseen vuoteen 2030 mennessä EU:n alueella. EU:n tavoitteena on yli 90 % rokotuskattavuus tytöillä ja rokotuskattavuuden merkittävä nostaminen pojilla.

Jokainen lapsi ansaitsee tulla rokotetuksi

Maanantai 15.05.2023 klo 09:17

Ville Peltola

Lasten rokotuksilla pystytään ehkäisemään monia aiemmin yleisiä ja pahimmillaan hengenvaarallisia sairauksia. Pienimmät lapset ovat suurimmassa vaarassa sairastua.

Suomessa rokottaminen aloitettiin jo 1800-luvun alkupuolella, kun kansalaisia alettiin rokottaa isorokkoa vastaan, mutta Suomi oli pitkään korkean lapsikuolleisuuden maa. 

Kansainvälistä rokotusviikkoa vietetään tänä vuonna teemalla The Big Catch-Up

Maanantai 24.04.2023 klo 12:23

*

Kansainvälistä rokotusviikkoa vietetään vuosittain huhtikuun viimeisellä viikolla (24.–30.4.). Teemaviikon tavoitteena on suojella ihmisiä taudeilta edistämällä rokotteiden käyttöä. Rokotukset säästävät miljoonia ihmishenkiä vuosittain, ja ne ovat tunnetusti yksi maailman menestyksekkäimmistä ja kustannustehokkaimmista terveystoimista.  

Influenssarokotteiden jakelu on käynnistynyt

Torstai 13.10.2022 klo 13:10

Woman measuring child's fever

Tämän kauden influenssarokotteiden jakelu on käynnistynyt syyskuussa, ja rokotukset on jo aloitettu sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisille. Muiden maksuttomaan influenssarokotukseen oikeutettujen ryhmien, kuten 65 vuotta täyttäneiden sekä alle 7-vuotiaiden lasten, rokotukset aloitetaan loka-marraskuussa. 

Rokotussuojasta huolehtiminen helpompaa digitaalisen rokotuskortin avulla

Maanantai 12.09.2022 klo 12:03

Tutkimus osoittaa, että sähköisellä rokotuskortilla olisi mahdollista parantaa rokotuskattavuutta. 79 % suomalaisista uskoo, että omasta rokotussuojasta pidettäisiin parempaa huolta, jos rokotustiedot löytäisi esimerkiksi sähköisesti rokotuskortista Omakannasta. Lisäksi yli yhdeksän kymmenestä (91 %) haluaisi saada muistutuksen, kun on aika ottaa tehosterokote.