Koronatodistus | Rokotustieto.fi

Koronatodistus

Omakanta-palvelusta löytyvää EU:n koronatodistusta käytetään matkustusasiakirjana.

EU:n koronarokotustodistus on ollut saatavilla Omakanta-palvelusta kesäkuusta 2021 alkaen. Heinäkuun puolivälistä lähtien EU:n koronatodistus on sisältänyt rokotustodistuksen lisäksi todistuksen negatiivisesta koronatestituloksesta sekä sairastetusta koronavirustaudista, mikäli se on varmistettu positiivisella PCR-testituloksella.

Koronatodistusvaatimukset voivat vaihdella maittain, minkä vuoksi matkustajan on selvitettävä ennen matkaa kohdemaan vaatimukset esimerkiksi Euroopan Unionin Re-open EU -verkkosivustolta. On myös tärkeää tarkistaa kohdemaan koronatilanne sekä koronaan liittyvä ohjeistus.

Koronarokotustodistus on voimassa 9 kuukautta toisen rokotteen jälkeen, mutta kolmannen rokotteen jälkeen ei ole rajoitusta voimassaolon suhteen. EU-komission suosituksen mukaan testitulostodistus hyväksytään näytteenottoajasta lähtien vähintään 72 tuntia PCR-testiä käytettäessä ja 48 tuntia pikatestiä käytettäessä. Todistus sairastetusta taudista on voimassa suosituksen mukaan aikaisintaan 11 vuorokautta ja enintään 180 vuorokautta siitä, kun henkilö on saanut positiivisen koronatestituloksen.

Page published 14.02.2022 | Page edited 03.06.2022