Uutiset

Torstai 25.11.2021 klo 9:11

Suhtaudumme usein uuteen ja tuntemattomaan varauksella. Koronaviruspandemian aikana epäluuloisuutta on liittynyt luonnollisesti myös koronarokotteisiin. Mediassa on esimerkiksi kysytty, voiko mRNA-koronarokote muuttaa ihmisen perimää tai aiheuttaa jotain muuta vakavaa terveyshaittaa.  Oma työkokemukseni tutkijana vaikuttaa suhtautumiseeni rokotteisiin. Olen työskennellyt yli 20 vuotta RNA:n parissa. Itselleni mRNA-rokotteiden teknologia ja vaikutusmekanismi ovat siis hyvin tuttuja. Sen pohjalta tiedän myös, että teknologia on turvallinen.

Torstai 18.11.2021 klo 10:11

Terho Heikkinen

Influenssa on tavallista flunssaa paljon rajumpi tauti, jonka jälkitaudit voivat pahimmillaan johtaa kuolemaan. Se on ainoa perinteinen hengitystieinfektio, johon on olemassa rokote.

Suomessa ei koronapandemian takia ole ollut influenssaepidemiaa noin puoleentoista vuoteen, joten seuraava epidemia on todennäköisesti aiempaa voimakkaampi. 

Tiistai 9.11.2021 klo 19:11

riskiryhmien maksuttomat influenssarokotukset aloitettu

Monet kunnat aloittavat riskiryhmiin kuuluvien influenssarokotukset marraskuun alussa. Influenssarokotteen saavat maksutta ne, joiden terveydelle influenssa aiheuttaa oleellisen uhan tai joiden terveydelle influenssarokotuksesta on merkittävää hyötyä. 

Maksutta influenssarokotteen saavat