Iäkkäät | Rokotustieto.fi

Iäkkäät

Ikääntymisen myötä vastustuskyky laskee, mikä lisää vakavien infektiotautien riskiä. Monelta ikääntyneeltä saatavat puuttua myös lapsuusiän perusrokotukset, sillä rokotuksia alettiin antaa neuvoloissa vasta 1950-luvulta lähtien.
  • Monet rokotuksin estettävät tartuntataudit ja niiden jälkitaudit ovat terveellekin ikääntyneelle vaarallisempia kuin nuoremmille. Siksi rokotussuoja kannattaa tarkistaa.
  • Kurkkumätä-jäykkäkouristusrokotteen on oltava aina ajan tasalla. Tehoste tarvitaan 10 vuoden välein. Jäykkäkouristustartunnan voi saada esimerkiksi eläinten puremista tai haavaan menneestä mullasta. Jos haava on likainen, lisätehoste voidaan antaa jo silloin, kun edellisestä rokotuksesta on yli 5 vuotta.
  • Kausi-influenssarokotusta suositellaan kaikille 65-vuotta täyttäneille, sillä iäkkäämmillä influenssa on usein rajumpi kuin nuoremmilla. He ja heidän lähipiirinsä saavat rokotuksen maksutta perusterveydenhuollossa. Rokotteen teho laskee iän karttuessa, mutta myös vakavampien tautimuotojen riski kasvaa. Siksi kausi-influenssarokotus on erityisen tarpeellinen.
  • Etenkin kroonista sydänsairautta tai keuhkosairautta, kuten astmaa tai keuhkolaajentumaa sekä diabetesta sairastavien sairastavien kannattaa ottaa pneumokokkirokote, joka suojaa muun muassa keuhkokuumeelta. Rokotetta suositellaan myös kaikille muille 65-vuotta täyttäneille. Rokote ei kuulu kansalliseen rokotusohjelmaan, joten se on maksettava itse.
  • Vesirokkoviruksen aiheuttaman vyöruusun riski kasvaa voimakkaasti 65 ikävuoden jälkeen. Tautia voidaan hoitaa viruslääkkeillä. Vyöruusua vastaan on myös rokote, jota suositellaan 60 vuoden iästä lähtien. Rokote on maksettava itse.

Lue lisää lähteistä

Page published 07.07.2015 | Page edited 20.06.2018