Hyppää pääsisältöön

Käykö rokote minulle?

Kaikkia Suomessa käytössä olevia koronarokotteita on tutkittu tarkasti ja viranomainen on todennut niiden turvallisuuden ja tehon. Koronarokotteen ottaminen voi kuitenkin aiheuttaa huolta. Etenkin kysymyksiä herää, jos sairastaa jotain perussairautta, kuten vaikkapa jotain immuunipuolustukseen liittyvää sairautta.

On harvinaista, että koronarokotetta ei voi ottaa, vaikka sairastaisi jotain sairautta. Suomessa annettavissa koronarokotteissa ei ole elävää virusta, eli ne eivät voi nykyisen tutkimustiedon mukaan aiheuttaa koronavirustautia. Siksi rokote voidaan yleensä antaa myös henkilöille, joiden puolustuskyky on sairauden tai lääkityksen vuoksi heikentynyt.

Mikäli sinulla aloitetaan vakavan sairauden kuten syövän lääkehoito, tai olet menossa leikkaukseen tai muuhun toimenpiteeseen, on rokotuksen ajankohdasta syytä keskustella hoitavan lääkärin kanssa.

Voit keskustella rokotuksesta hoitavan lääkärin kanssa

Mikäli perussairautesi vaikutus koronarokotteiden soveltuvuuteen mietityttää, asiasta voi keskustella hoitavan lääkärin kanssa. Lisätietoa voi kysyä myös omasta terveyskeskuksesta tai työterveyshuollosta. Hoitavan lääkärin on mahdollista tarvittaessa konsultoida THL:n asiantuntijoita rokotteen soveltuvuudesta ja rokottamisen ajankohdasta.

Rokotusta suositellaan kaikille raskaana oleville, koska raskaus lisää vakavan koronataudin riskiä. Saattohoidossa oleville tai muuten hauraassa tilassa oleville ihmisille annetaan rokote vain yksilöllisen harkinnan mukaan.

Kun rokotteita käytetään, saadaan koko ajan lisää tietoa niiden turvallisuudesta.

THL on koonnut lisätietoa koronarokotteen soveltuvuudesta verkkosivuilleen: 

 

Page published 20.04.2021 | Page edited 09.12.2021