Hyppää pääsisältöön

Kausi-influenssarokotetta suositellaan suuressa lintuinfluenssariskissä oleville henkilöille

11.10.2023

linnut lintuinfluenssa rokotustieto

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) suosittelee maksutonta ja vapaaehtoista kausi-influenssarokotetta erityisessä lintuinfluenssatartunnan riskissä oleville henkilöille osana kansallista rokotusohjelmaa, koska eläinten lintuinfluenssaepidemian oletetaan jatkuvan Suomessa lintujen syysmuuton aikana ja turkistarhoilla vielä syksylläkin. Kausi-influenssarokotteen on arvioitu suojaavan jonkin verran myös lintuinfluenssalta, vaikka se ei suoraan suojaa tartunnalta. Rokotuksilla pyritään myös estämään uuden ihmisestä toiseen tarttuvan viruksen syntyminen. 

Kausi-influenssarokotteita voidaan tarjota kaikille henkilöille, jotka ovat suuressa lintuinfluenssaviruksen tartuntariskissä esimerkiksi työnsä vuoksi. Rokotetta tarjotaan esimerkiksi turkistarhoilla tai siipikarjan parissa työskenteleville henkilöille, virkaeläinlääkäreille sekä lintuinfluenssan näytteenoton parissa työskenteleville laboratoriotyöntekijöille. Näihin ryhmiin kuuluu yhteensä noin 10 000 henkilöä. 

Lisäksi maksuton influenssarokote annetaan kansallisessa rokotusohjelmassa alle 7-vuotiaille lapsille, raskaana oleville, riskiryhmiin kuuluville, 65 vuotta täyttäneille, potilaiden ja asiakkaiden välittömään hoitoon tai huoltoon osallistuvalle sosiaali- ja terveydenhuollon ja lääkehuollon henkilöstölle, varusmiespalveluksen ja vapaaehtoisen asepalveluksen aloittaville, pitkäaikaisesti laitosmaisissa olosuhteissa kuten vastaanottokeskuksissa tai vankeinhoitolaitoksissa oleskeleville henkilöille sekä vakavalle influenssalle erityisen alttiiden henkilöiden lähipiirille.

Lisätietoa: Torjuttavat taudit: Influenssa

Lähteet: