Hyppää pääsisältöön

Tehosterokotteiden ottaminen unohtuu helposti – Kanta-arkistosta apua tulevaisuudessa?

01.08.2017

Harva aikuinen muistaa huolehtia rokotteidensa uusimisesta. Ongelma korostuu kurkkumätä- ja jäykkäkouristusrokotteen kohdalla, joka tulisi uusia 10 vuoden välein. Uusimatta jättäminen on riski, kun kesäaikaan tulee haavoja ja ollaan tekemisissä maaperän kanssa. Tehosterokotteen unohtuminen havaitaan tyypillisesti tapaturman, terveystarkastuksen tai matkalle lähtemisen yhteydessä. Ulkomaille lähtiessä on hyvä tarkistaa, että rokotussuoja on kunnossa myös esimerkiksi tuhkarokkoa ja poliota vastaan.

Lääketietokeskuksen teettämän tutkimuksen perusteella puolella suomalaisista ei ole ajantasaista rokotuskorttia ja rokotussuoja on ajan tasalla 44−74 %:lla kansasta. Rokotustietojen selvittäminen on haastavaa, sillä tiedot ovat hajallaan sen mukaan, missä julkisissa ja yksityisissä terveydenhuollon toimipaikoissa henkilö on saanut rokotteita.

Kansalliseen Terveysarkistoon (Kanta) sisältyvästä Potilastiedon arkistosta toivotaan apua myös rokotustietojen hallintaan. Tulevaisuudessa pistettävien rokotteiden tiedot tallennetaan Potilastiedon arkistoon. Palveluun on suunnitteilla yhteenvetonäkymä, josta potilas voi tarkastella saamiaan rokotuksia.

Lähteet ja lisätietoa