Julkaisut
Influenssarokotteiden jakelu on parhaillaan käynnissä
Torstai 21.11.2019 klo 11:04Influenssaepidemia ei ole vielä alkanut Suomessa, ja tartuntatautirekisteriin on ilmoitettu joitakin yksittäisiä influenssa A- ja B-löydöksiä. Influenssakauden huippuviikot ajoittuvat yleensä vuoden alkuun, joten influenssarokote kannattaa hankkia ennen vuodenvaihdetta. Influenssavirukset muuntautuvat vilkkaasti, joten rokotus suojaa vain yhden influenssakauden kerrallaan.
HPV-rokotukset aloitetaan syksystä 2019 lähtien 5. luokalla
Maanantai 16.09.2019 klo 13:09Papilloomavirus eli HPV (human papilloma virus) on monen eri syövän taustatekijä. Se aiheuttaa infektioita iholla ja sukupuolielimissä, ja osa sukupuolielinten oireettomista HPV-infektioista etenee kohdunkaulan, emättimen, ulkosynnyttimien, siittimen tai peräaukon syöviksi. HPV aiheuttaa myös pään ja kaulan alueen syöpiä.
Maailman hepatiittipäivää vietetään 28. heinäkuuta
Perjantai 26.07.2019 klo 09:27Hepatiitti eli maksatulehdus on toiseksi tappavin tauti heti tuberkuloosin jälkeen ja siihen sairastuu 9 kertaa enemmän ihmisiä kuin HIV:iin. A- ja B-hepatiitteja voidaan ehkäistä rokotuksin.
Tuhkarokkotapausten määrä hienoisessa kasvussa, vesirokkotartuntojen määrä vähentynyt
Keskiviikko 03.07.2019 klo 15:08THL:n tartuntatautirekisterin mukaan Suomessa todettiin 16 tuhkarokkotapausta vuonna 2018. Edellisvuonna tapauksia todettiin 11.
Tapausten lisääntymisessä näkyvät Euroopan ja maailman epidemiatilanteet. Moni tuhkarokkotartunta saapuikin Suomeen ulkomaanmatkan tuliaisena leviten lähinnä perhepiirissä. Erityisesti Pohjanmaalla tartunnan riski oli suuri alueen matalan rokotuskattavuuden vuoksi. Nopeat ja tehokkaat torjuntatoimet estivät kuitenkin epidemian kehittymisen.
Puutiaiset ovat lähteneet liikkeelle – näin suojaudut puutiaisaivotulehdukselta
Tiistai 23.04.2019 klo 09:45Punkit eli puutiaiset lähtevät liikkeelle heti keväällä, kun lämpötila nousee pysyvästi plussan puolelle. Suomessa punkkeja on tavattu lähes koko maassa aivan pohjoisinta Lappia lukuun ottamatta. Eniten punkkeja on rannikkoalueilla ja saaristossa. Katso punkkien levinneisyyskartta.
MPR-rokotus ei lisää lapsen riskiä sairastua autismiin, osoittaa laaja tutkimus
Torstai 28.03.2019 klo 09:16Tanskassa tehty laaja tutkimus osoittaa, että MPR-rokotus ei lisää lapsen riskiä sairastua autismiin.
Tuhkarokkoa Suomessa – näin varmistat suojasi erittäin herkästi tarttuvaa tautia vastaan
Torstai 28.02.2019 klo 15:11Tuhkarokkoa esiintyy parhaillaan epidemian laajuisesti useissa Euroopan maissa, joissa rokotuskattavuus ei ole riittävän korkea. Tuhkarokkotartuntoja on havaittu tänäkin talvena myös Suomessa; tänne tartunnat saapuvat usein ulkomaanmatkojen tuliaisina.
Influenssakausi on alkamassa – etenkin työikäiset alttiita sairastumaan
Tiistai 15.01.2019 klo 09:49Influenssatapaukset lisääntyvät Suomessa tasaiseen tahtiin ja epidemiakynnyksen arvioidaan ylittyvän tammikuun aikana. Muun Euroopan ja Yhdysvaltain kausi-influenssan valtaviruksena on ollut kaksi A-virusta, joista etenkin sikainfluenssan jälkeläinen eli A(H1N1) on ollut yleinen. Myös toista A-viruksen alatyyppiä, A(H3N2) on havaittu.
Kausi-influenssarokotusten aika on nyt
Torstai 13.12.2018 klo 14:15Tänä vuonna kansallisessa rokotusohjelmassa on käytössä aiempaa kattavampi, neljältä virustyypiltä suojaava influenssarokote. Rokotusohjelmaan kuuluu sekä nenäsumutteena (2-6 vuotiaille lapsille) annettava että pistettävä influenssarokote, jotka molemmat antavat viimevuotista rokotetta laajemman suojan.
Suomi mukana laajassa yhteiseurooppalaisessa rokotushankkeessa
Perjantai 28.09.2018 klo 08:36Eurooppalainen väestön rokotussuojaa kasvattava hanke The European Joint Action on Vaccination on käynnistynyt syyskuussa. Yhteishankkeeseen osallistuu 17 EU-maata, sekä Norja, Serbia, Bosnia ja Herzegovina. Suomesta mukana on Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL).
Tyttöjen HPV-rokote ei lisää riskiä sairastua autoimmuunisairauksiin
Maanantai 20.08.2018 klo 14:55Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos THL toteutti tutkimuksen tytöille annetusta HPV-rokotteesta vuosina 2013–2015. Tutkimuksessa selvitettiin rokotteen riskiä lisätä autoimmuunisairauksia. Tutkittavia oli noin 241 000 ja näistä noin puolet, 56 prosenttia otti rokotteen. HPV-rokote ehkäisee HPV-virustartuntaa ja sen aiheuttamia kohdunkaulan syövän esiasteita.
Papilloomavirusrokotus suojaa HPV:n aiheuttamalta syövältä
Torstai 28.06.2018 klo 09:59Ensi kertaa on osoitettu ihmisen papilloomavirukselta (HPV) suojaavien rokotteiden ehkäisevän pahanlaatuisia HPV:n aiheuttamia syöpiä naisilla. Havainnon teki suomalais-ruotsalainen Tampereen yliopiston koordinoima tutkijaryhmä. Havainto tehtiin suomalaisten, satunnaistettujen HPV-rokotettujen ja verrokkikohorttien rekisteriseurannassa.
Yhä useampi lapsi ja ikääntynyt sai influenssarokotteen
Keskiviikko 30.05.2018 klo 12:52Valtakunnallisesta rokotusrekisteristä nähdään, että alle kolmevuotiaiden influenssarokotusten kattavuus parani 3 prosenttiyksikköä edellisestä kaudesta. Myös kaikkien 65 vuotta täyttäneiden influenssarokotusten kattavuus parani hieman, ollen nyt 48 prosenttia.
Muutoksia kansallisessa rokotusohjelmassa – hengenvaarallinen jäykkäkouristus hyvin harvinainen Suomessa
Maanantai 16.04.2018 klo 12:50Jäykkäkouristusrokotteen tehosteiden väliä on pidennetty 10 vuodesta 20 vuoteen työikäisillä. Jäykkäkouristuksista on tullut hyvin harvinaisia Suomessa ja keskimäärin vasta-ainetasot suomalaisessa väestössä ovat korkeat.
Pikkulasten rokotuskattavuus on Suomessa hyvä
Keskiviikko 28.02.2018 klo 14:32Valtakunnallisen rokotusrekisterin rokotuskattavuusraportti kertoo, että vuonna 2015 syntyneiden lasten rokotuskattavuus on koko Suomessa hyvä. Eroja rokotteiden ja alueiden välillä kuitenkin löytyy.
Edellisvuotinenkin influenssarokote voi suojata
Maanantai 29.01.2018 klo 13:57Espanjassa tehty tutkimus ikääntyneiden influenssarokottamisesta valottaa, että ikääntyneiden kannattaisi ottaa rokote ainakin kaksi kertaa. Jo kahdella influenssarokotteella voi saada suojan vakavaa tehohoitoa vaativaan sairauteen.
Kansallisen rokotusohjelman influenssarokotukset ovat käynnistyneet
Tiistai 14.11.2017 klo 07:56Maksuttomat influenssarokotukset ovat käynnistyneet marraskuussa koko Suomessa. Influenssarokotus on erityisen tärkeä 65 vuotta täyttäneille, raskaana oleville ja pitkäaikaissairaille.
Kysely sähköisen lääketiedon tarpeista ja tietolähteiden käytöstä
Tiistai 24.10.2017 klo 10:32Vastaa Kansallisen lääkeinformaatioverkoston kyselytutkimukseen sähköisen lääketiedon tarpeista ja tietolähteiden käytöstä.
Rokotusohjelma tehoaa: Pikkulasten rotavirustaudit hävinneet lähes täysin
Tiistai 17.10.2017 klo 08:59Rotavirusrokote otettiin kansalliseen rokotusohjelmaan vuonna 2009. Tämän jälkeen rotaviruksesta aiheutuneet sairaalahoidot ovat vähentyneet jopa 93 % alle 5-vuotiailla lapsilla.