Hyppää pääsisältöön

Vierasblogi: HPV:n aiheuttamat syövät voidaan hävittää rokottamalla

25.08.2023

Katja Kero

Euroopan Unionin syöväntorjuntaohjelman yksi kärkihankkeista tähtää ihmisen papilloomaviruksen (HPV, human papillomavirus) aiheuttamien syöpien hävittämiseen vuoteen 2030 mennessä EU:n alueella. EU:n tavoitteena on yli 90 % rokotuskattavuus tytöillä ja rokotuskattavuuden merkittävä nostaminen pojilla.

HPV:n aiheuttama tautitaakka on suuri. Noin 80 % ihmisistä sairastaa HPV-infektion jossain elämänvaiheessa ilman rokotetta. Vaikka infektio usein paranee, osalla se pitkittyy ja johtaa syövän esiasteisiin ja edelleen hoitamattomana syöpään. 

HPV-infektio voi aiheuttaa useita syöpiä

Kohdunkaulan syövän lisäksi HPV-infektio aiheuttaa sukuelinalueella ulkosynnytinten, emättimen, peniksen ja peräaukon syöpiä. Pään ja kaulan alueen syövistä noin kolmannes on HPV:n aiheuttamia. HPV:n vallitsevuus on suurin suunielun syövissä (36–58 %). HPV aiheuttaa myös kondyloomia ja papilloomia. 

Laajamittaiset kohdunkaulasyövän seulonnat otettiin Suomessa käyttöön 1960-luvulla, jolloin ei vielä edes ymmärretty HPV:n yhteyttä syövän aiheuttajana. Seulontaohjelman ansiosta kohdunkaulasyöpien määrä väheni dramaattisesti. Seulonta onkin siirtänyt huomion kohdunkaulasyövästä sen esiasteiden hoitoon. Suomessa vuosittainen kohdunkaulasyöpien esiasteiden hoitojen määrä on noin 3000. Lisäksi seulapositiivisia seurattavia potilaita on noin 30 000. Seulontasysteemistä huolimatta nykyään kohdunkaulasyöpien määrä on jälleen lisääntynyt etenkin nuorten aikuisten kohdalla. Vuonna 2021 uusia tapauksia oli 212. 

On hyvä huomioida, että seulontaa ei ole tarjolla kuin kohdunkaulasyövän osalta. Organisoidun seulonnan mahdollisuudet muiden HPV-liitännäisten syöpien, kuten peniksen, peräaukon tai suunielun syöpien, kohdalla ovat huonot. 

Rokottaminen ennaltaehkäisee syöpää ja sen esiasteita

HPV-infektion merkitys kohdunkaulasyövän syntymisen edellytyksenä esitettiin 1970-luvulla ja vasta vuonna 1995 Kansainvälinen syöväntutkimuslaitos (IARC) julisti papilloomaviruksen karsinogeeniksi eli syöpää aiheuttavaksi tekijäksi. Keksintöä pidettiin merkittävänä, sillä se mahdollisti rokotteen kehittämisen HPV-liitännäisten tautien ehkäisemiseksi. 

Saksalaiselle virologille Harald zur Hausenille myönnettiin Nobelin lääketieteen palkinto HPV-rokotteisiin johtaneesta tutkimustyöstä vuonna 2008. Suomalaisetkin ovat osallistuneet aktiivisesti HPV-tutkimukseen. Tutkijapariskunta professorit Stina ja Kari Syrjänen tunnetaan maailman HPV-tiedeyhteisöissä arvostettuina etenkin suun alueen HPV:n pioneeritutkijoina jo 70-luvulta alkaen. 

Rokotteen kehittäminen ja käyttöönotto on ollut menestystarina. Se on luonut toivoa HPV-infektion ja siihen liittyvien kalliiden ja inhimillistä kärsimystä aiheuttavien sairauksien juurimisesta maailmasta. Vaikka kohdunkaulasyövän seulonta on tärkeää, siinä on kyseessä jo sairauden hoito. 

Rokottaminen sen sijaan on ennaltaehkäisyä, joka kohdistuu syövän aiheuttajaan ja mahdollistaa jo syövän esiasteiden ja syövän synnyn ehkäisemisen. Ensimmäinen HPV-rokote hyväksyttiin vuonna 2006. Seulontaa tarvitaan kuitenkin rokoteohjelman lisäksi, joskin sitä voitaneen selvästi keventää rokotettujen henkilöiden kohdalla.

Yli 500 miljoonaa HPV-rokoteannosta annettu

HPV-rokotteen tehosta sekä turvallisuudesta on enemmän tutkimustietoa kuin yhdestäkään muusta rokotteesta. HPV-rokotteita on annettu maailmanlaajuisesti yli 500 miljoonaa annosta. Suomessa kaikille lapsille ja nuorille tarjotaan yhdenvertaisesti oikeus HPV-rokotteeseen. Suomen rokotusohjelma alkoi vuonna 2013 ja pojat liitettiin ohjelmaan vuonna 2020.  

Tällä hetkellä rokotuskattavuus Suomessa jää EU:n asettamia tavoitteita selvästi pienemmäksi. Rokotuskattavuudessa on myös huomattavia alueellisia eroja. Korkea rokotuskattavuus kaikilla sukupuolilla olisi kuitenkin ensiarvoisen tärkeää hyvän laumasuojan saavuttamisessa ja HPV:n aiheuttamien sairauksien hävittämisessä. 

Kirjoittaja:
Katja Kero
LT naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri ja psykoterapeutti. Kansallisen HPV-verkoston jäsen.