Hyppää pääsisältöön

Tuhkarokkoa Suomessa – näin varmistat suojasi erittäin herkästi tarttuvaa tautia vastaan

28.02.2019

Tuhkarokkoa esiintyy parhaillaan epidemian laajuisesti useissa Euroopan maissa, joissa rokotuskattavuus ei ole riittävän korkea. Tuhkarokkotartuntoja on havaittu tänäkin talvena myös Suomessa; tänne tartunnat saapuvat usein ulkomaanmatkojen tuliaisina.

Tuhkarokko tarttuu poikkeuksellisen helposti. Tartuntavaarassa ovat kaikki rokottamattomat henkilöt sekä pienet lapset, joilla ei ole vielä rokotesuojaa (ensimmäinen rokote annetaan 12–18 kuukauden iässä, toinen 6-vuotiaana). Suoja puuttuu esimerkiksi monelta 1960–1970-lukujen taitteessa syntyneeltä, sillä osa heistä ei ole sairastanut tuhkarokkoa, eikä saanut myöskään rokotusta. Tartuntaan voi riittää oleskelu samassa tilassa tuhkarokkoon sairastuneen kanssa.

Miten toimia, jos sairastut tuhkarokkoon

Tuhkarokon itämisaika on noin 9–11 vuorokautta. Tuhkarokkotartunta alkaa usein hengitystieinfektion oireilla: kuumeella, yskällä, nuhalla ja silmän sidekalvontulehduksella. Muutaman päivän kuluttua poskien limakalvoille ilmestyvät vaaleat täplät. Punaläiskäinen ihottuma alkaa 3–5 vuorokauden kuluttua ensioireista. Ihottuma alkaa usein korvien takaa tai otsalta ja laajenee koko vartalolle, lopuksi raajoihin.

Tuhkarokko tarttuu neljä vuorokautta ennen ja jälkeen ihottuman puhkeamista. Jos epäilet itselläsi tuhkarokkotartuntaa, pysy kotona, ettet tartuta muita. Ota lisäksi yhteys terveysasemalle ja seuraa sieltä saatuja ohjeita.

Näin tarkistat rokotussuojasi

Tuhkarokkorokotus on kuulunut kansalliseen rokotusohjelmaan vuodesta 1975, jolloin neuvoloissa alettiin rokottaa 1-vuotiaita. MPR-rokote, jossa on suoja tuhkarokon lisäksi vihurirokkoa ja sikotautia vastaan, on ollut rokotusohjelmassa vuodesta 1982. Valtaosa ennen 1970-lukua syntyneistä on sairastanut tuhkarokon ja saanut näin suojan tautia vastaan.

Oma rokotussuoja on helppo tarkistaa omasta neuvolakortista, jos sellainen on vielä tallella. Nuorempien rokotustiedot löytyvät neuvolan tietokannasta. Rokotustieto.fi-sivuston etusivun Testaa rokotussuojasi -toiminnolla voit tarkistaa, mitkä kansallisen rokotusohjelman mukaiset rokotteet sinun olisi pitänyt saada.

Jos sinulla ei ole rokotusta tuhkarokkoa vastaan tai et ole varma asiasta, voit pyytää rokotuksen maksutta omalta terveysasemaltasi.

Lähteet