Hyppää pääsisältöön

Rokotusohjelma tehoaa: Pikkulasten rotavirustaudit hävinneet lähes täysin

17.10.2017

Rotavirusrokote otettiin kansalliseen rokotusohjelmaan vuonna 2009. Tämän jälkeen rotaviruksesta aiheutuneet sairaalahoidot ovat vähentyneet jopa 93 % alle 5-vuotiailla lapsilla. 

Rotavirus aiheuttaa lapsille voimakasta ripuli- ja oksennustautia, joka voi rajuimmillaan kuivattaa lapsen ja vaatia sairaalahoitoa. THL:n ylilääkäri Tuija Leinon mukaan kaikki lapset sairastivat rotaviruksen ennen rokotusten aloittamista.

Rokotukset muuttivat asian dramaattisesti ja toivat samalla yhteiskunnalle huomattavia säästöjä. Tutkimuksen perusteella rotavirusrokotukset maksavat vuosittain 2,3 miljoonaa euroa. Rokotteen ansiosta erikoissairaanhoidon kustannukset ovat vähentyneet 4,5 miljoonaa euroa vuodessa.

Rotavirusta esiintyy kuitenkin edelleen, koska 7–9 % lapsista ei saa rokotetta. Rokottamattomat lapset sairastuvat tautiin yleensä 3–5 vuoden iässä. 

Lähteet: