Pienimpien lasten vesirokkorokotusten kattavuudessa parantamisen varaa

Valtakunnallisen rokotusrekisterin tietojen mukaan lähes kaikilla kouluikäisillä on suoja vesirokkoa vastaan, mutta pienten lasten rokotuksissa on vielä parantamisen varaa. Lähes joka viides 1,5-vuotiaista on vuosina 2017-2019 jäänyt ilman rokotetta.
 
Vesirokko tarttuu erittäin helposti ja ilman rokotusta siihen sairastuvat lähes kaikki. Tyypillisesti se aiheuttaa 5 - 7 vuorokautta kestävän rakkulataudin ja kuumeen.
 
Vesirokkoimmuniteetin hankkiminen jo lapsuudessa on tärkeää, sillä se voi aiheuttaa vakavia jälkitauteja erityisesti aikuisille. Lapsilla yleisin jälkitauti on ihon vaikea bakteeritulehdus ja aikuisilla keuhkokuume. Vesirokko on erityisen vaarallinen raskaana olevalle, sillä se voi johtaa sikiövaurioihin. Vaikka vesirokkoviruksen viruskierto on vähentynyt Suomessa rokotusten ansiosta, tartunnan voi saada esimerkiksi lomamatkalta.
 
Vesirokkorokotus kuuluu kansalliseen rokotusohjelmaan. Vesirokon perusrokotussarjaan kuuluu kaksi annosta. Ensimmäinen rokote annetaan 1,5-vuotiaana ja toinen annos 6 vuoden iässä yhdessä MPR-rokotteen kanssa. Rokotusohjelman alkuvaiheessa rokotetta tarjotaan kaikille 1,5–11-vuotiaille lapsille, jotka eivät ole vielä sairastaneet vesirokkoa.

Lähteet