Hyppää pääsisältöön

MPR-rokotus ei lisää lapsen riskiä sairastua autismiin, osoittaa laaja tutkimus

28.03.2019

Tanskassa tehty laaja tutkimus osoittaa, että MPR-rokotus ei lisää lapsen riskiä sairastua autismiin. Tutkimuksessa seurattiin yli kymmenen vuoden ajan yli 650 000 lasta, jotka olivat syntyneet Tanskassa vuosina 1999-2010.

Tutkijat vertasivat rokotettujen ja rokottamattomien autismidiagnoosin saaneiden lasten määrää. Tutkijat eivät löytäneet määrissä eroja eivätkä näin ollen tukea väitteelle, että autismin riski lisääntyisi MPR-rokotteen myötä.

Aiemmat tutkimukset samoilla linjoilla

MPR-rokotuksen ja autismin yhteyttä on tutkittu myös aiemmin. Vuonna 2002 tehdyssä tutkimuksessa oli mukana 537 000 tanskalaista lasta, ja myöskään siinä ei löydetty yhteyttä autismin ja MPR-rokotuksen välillä. Tanskalaistutkimusten lisäksi myös kuusi muuta tutkimusta on päätynyt samaan johtopäätökseen.

MPR-rokote antaa suojan tuhkarokkoa, sikotautia ja vihurirokkoa vastaan. Euroopassa tuhkarokkotapauksia on ollut viime vuonna eniten tällä vuosikymmenellä. Unicefin ja Maailman terveysjärjestö WHO:n mukaan tuhkarokkotapausten määrä kasvoi ympäri maailman 48,4 % vuosien 2017 ja 2018 väillä.

WHO:n mukaan tuhkarokkotapausten määrän kasvuun on vaikuttanut rokotuskielteisyyden lisääntyminen. WHO on todennut, että rokotuskielteisyys on yksi vuoden 2019 suurimmista terveysuhkista.

Lähteet