Hyppää pääsisältöön

Influenssarokotteiden jakelu on käynnistynyt

13.10.2022

Woman measuring child's fever

Tämän kauden influenssarokotteiden jakelu on käynnistynyt syyskuussa, ja rokotukset on jo aloitettu sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisille. Muiden maksuttomaan influenssarokotukseen oikeutettujen ryhmien, kuten 65 vuotta täyttäneiden sekä alle 7-vuotiaiden lasten, rokotukset aloitetaan loka-marraskuussa. 

Ikääntyneiden influenssarokotuskattavuus on kasvanut useiden vuosien ajan, ja viime influenssakaudella se nousi 10 prosenttiyksikköä. Valtakunnallisen rokotusrekisterin mukaan kaudella 2021–2022 influenssarokotteen otti lähes 63 % vähintään 65-vuotiaista henkilöistä.

Myös pikkulapsiperheiden innokkuus influenssarokotteiden ottamiseen on kasvanut useiden vuosien ajan, mutta rokotuskattavuus on hieman laskenut korona-aikana. Valtakunnallisen rokotusrekisterin mukaan influenssarokotteen sai 41 % alle 3-vuotiaista ja 31 % 3–6-vuotiaista lapsista viime syksyn tai talven aikana.

Sekä iäkkäiden että pikkulasten influenssarokotuskattavuus vaihteli alueellisesti. Lasten rokotuksia otettiin suhteellisesti huomattavasti enemmän Itä-Suomessa kuin Länsi-Suomessa. Ikääntyneiden sekä pikkulasten influenssarokotuskattavuustietoja alueittain ja eri kausina voi katsoa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) interaktiivisen karttaesityksen avulla.

 

Lähteet