Hyppää pääsisältöön

Influenssakausi on alkamassa – etenkin työikäiset alttiita sairastumaan

15.01.2019

Influenssatapaukset lisääntyvät Suomessa tasaiseen tahtiin ja epidemiakynnyksen arvioidaan ylittyvän tammikuun aikana. Muun Euroopan ja Yhdysvaltain kausi-influenssan valtaviruksena on ollut kaksi A-virusta, joista etenkin sikainfluenssan jälkeläinen eli A(H1N1) on ollut yleinen. Myös toista A-viruksen alatyyppiä, A(H3N2) on havaittu.

A(H1N1)-viruksen ollessa valtaviruksena sairastuvat erityisesti nuoret aikuiset ja keski-ikäiset. Useimmilla sairastuvista on taustallaan perussairauksia, mutta myös perusterveitä on sairastunut vakavasti. Ne, jotka välttyivät v. 2009 sikainfluenssalta, eivät ole kehittäneet suojaa sikainfluenssan jälkeläistä vastaan ja sairastuvat nyt herkemmin. Silloin kun A-viruksista toinen, A(H3N2) on vallalla, sairastuvat erityisesti ikääntyvät ja perussairaat.

Rokotteen ehtii vielä ottaa

Kansallisessa rokotusohjelmassa on nyt ensimmäistä kertaa käytössä kattavampi nelivalenttinen influenssarokote, joka suojaa kaikkia neljää kiertävää influenssavirusta vastaan. Muualta saatujen kokemusten mukaan rokote näyttää tehoavan molempia A-viruksia ja erityisesti sikainfluenssan jälkeläistä vastaan.

Influenssarokote kannattaa vielä ottaa. Rokotteen teho alkaa kahden viikon kuluttua sen ottamisesta, ja rokote on saatavilla myös epidemian aikana. Maksuttoman kausi-influenssarokotteen saavat muun muassa yli 65-vuotiaat, pitkäaikaissairaat, raskaana olevat, alle 7-vuotiaat lapset sekä sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstö. Myös riskiryhmien lähipiiriin kuuluvat perusterveet henkilöt saavat influenssa rokotteen maksutta. Muut voivat ottaa rokotteen omakustanteisesti tai työterveydenhuollon kustantamana. Perusterveiden kannattaa ottaa rokote suojatakseen epäsuorasti heikompikuntoisia läheisiään.

Lähteet