Valmistus

Koronarokotteen tarve koko maailmassa on arvioitu olevan noin 12–15 miljardia annosta (maailman tutkivan lääketeollisuuden järjestön IFPMA:n arvio). Valtavan tarpeen lisäksi haasteena on se, että rokotteita pitäisi saada ympäri maailman käyttöön hurjan nopeasti.

Rokotteiden valmistamista ei kuitenkaan polkaista käyntiin hetkessä, sillä turvallisuus ja rokotteen laatu on varmistettava tarkkaan kaikissa valmistuksen eri vaiheissa. 

Rokotteiden valmistamista ei voi verrata vaikkapa maskituotantoon. Se on myös paljon vaativampaa, kuin esimerkiksi kemiallisten lähtöaineiden puristaminen tabletiksi. Lisäksi viranomaiset valvovat tiukasti kaikkea lääkkeiden ja rokotteiden tuotantoa. Siksi tuotannon käynnistäminen vaatii aikansa. 

Maailmassa ei myöskään ole vapaana olevia valmistuslaitoksia tyhjäkäynnillä. On vaatinut hurjasti töitä, että olemassa olevia tuotantolaitoksia on muutettu koronarokotteen valmistukseen. Lisäksi uusia tuotantolaitoksia on pystytetty mahdollisimman nopeasti.

Normaalisti massatuotanto käynnistyy vasta myyntiluvan myöntämisen jälkeen. Nyt yritykset ovat aloittaneet tuotannon etupainotteisesti. 

Rokotteista merkittävä osa valmistetaan Euroopassa. Hyvin usein sekä rokotteiden tutkimus että niiden valmistus on keskittynyt samoille alueille, koska molemmat vaativat aivan erityistä osaamista. 

Lue lisää lähteistä

Sivu julkaistu 20.4.2021
Sivu päivitetty 20.4.2021