Hyppää pääsisältöön

Tyttöjen HPV-rokote ei lisää riskiä sairastua autoimmuunisairauksiin

20.08.2018

Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos THL toteutti tutkimuksen tytöille annetusta HPV-rokotteesta vuosina 2013–2015. Tutkimuksessa selvitettiin rokotteen riskiä lisätä autoimmuunisairauksia. Tutkittavia oli noin 241 000 ja näistä noin puolet, 56 prosenttia otti rokotteen. HPV-rokote ehkäisee HPV-virustartuntaa ja sen aiheuttamia kohdunkaulan syövän esiasteita.

Tutkimuksesta selvisi, että rokotuksen saaneilla 11–15-vuotiailla ei ollut suurempaa riskiä sairastua kuin saman ikäisillä rokottamattomilla tytöillä. ”Tutkimuksessa tarkasteltiin riskisuhdetta 38 taudin osalta. Mukaan valikoitiin sairauksia, joiden kohdalla on esitetty epäilyjä, että rokottaminen saattaisi lisätä niiden esiintymistä”, kertoo ylilääkäri Hanna Nohynek THL:stä.

Ongelmallisen tutkimuksesta tekee se, että useat tutkittavat sairaudet ovat hyvin harvinaisia ja tapauksia oli näin ollen liian vähän luotettavaan tilastolliseen analyysiin ja johtopäätöksiin. Nohynekin mukaan tutkimus on kuitenkin hyvin suuntaa antava ja jos taudeissa olisi ollut huomattavaa lisäystä olisi se tullut esiin.

Tutkimuksesta ilmeni kuitenkin muutaman sairauden riskin nousu, kuten Guillain-Barren oireyhtymä eli hermojuuritulehdus, säärien etupinnoille ilmaantuva kyhmyruusu sekä etenevää lihasheikkoutta aiheuttava myosiitti. Havaintoja on kuitenkin niin vähän, ettei voida arvioida onko lisäys merkittävä.

Tutkimuksesta ilmeni myös joitakin sairauksia, joita rokotetuilla oli vähemmän, esimerkiksi krooninen kipuoireyhtymä. Johtopäätöstä rokotteen antamasta suojasta ei voida kuitenkaan tehdä, koska havainnot olivat vähäisiä. Tutkimusta jatketaan myös näiden syiden takia. 

Lähteet: