Hyppää pääsisältöön

THL:n rokotusohjelmayksikön päällikkö: Influenssarokote kuin vakuutus talvilomareissun onnistumiselle

05.12.2016

Influenssa on monimuotoinen sairaus, joka voi olla oireeton. Pahimmillaan se voi viedä täysin terveen ihmisen tehohoitoon ja johtaa kuolemaan. Vuosittain influenssaan sairastuu Suomessa noin puoli miljoonaa ihmistä.

THL:n rokotusohjelmayksikön päällikkö Taneli Puumalainen toteaa, että influenssa on merkittävä tautitaakka Suomelle. Noin 23 000 joutuu influenssan takia erikoissairaanhoitoon ja on arvioitu, että joka vuosi influenssaan kuolee Suomessa tuhat ihmistä.

Influenssa on vaarallinen erityisesti ihmisille joilla on jokin perussairaus, pienille lapsille, raskaana oleville ja ikääntyville. Puumalainen suosittelee influenssarokotteen ottamista myös perusterveille, erityisesti jos on lähdössä matkalle joulun tai hiihtoloman aikoihin.

Influenssarokotetta Puumalainen vertaa talvilomareissun onnistumisen vakuutukseksi, koska epidemiaan sairastuu noin kymmenen prosenttia väestöstä. 

Lähde