Hyppää pääsisältöön

Pikkulasten rokotuskattavuus on Suomessa hyvä

28.02.2018

Valtakunnallisen rokotusrekisterin rokotuskattavuusraportti kertoo, että vuonna 2015 syntyneiden lasten rokotuskattavuus on koko Suomessa hyvä. Rokotuskattavuudessa on kuitenkin eroja rokotteiden ja alueiden välillä:

  • 99 % lapsista on saanut viitosrokotteen, joka suojaa kurkkumädältä, jäykkäkouristukselta, hinkuyskältä, poliolta ja Hib-taudeilta
  • 96 % lapsista on saanut pneumakokkirokotteen
  • 94 % lapsista on saanut MPR-rokotteen, joka suojaa tuhkarokolta, vihurirokolta ja sikotaudilta
  • 93 % lapsista on saanut rotavirusrokotteen

Laumasuojan muodostamiseksi MPR-rokotteen kattavuuden tulisi olla yli 95 prosenttia, koska tuhkarokko on erittäin helposti tarttuva. Jos joillakin alueilla rokotuskattavuus on useiden vuosien ajan liian matala, voi esimerkiksi kouluihin ja päiväkoteihin muodostua tuhkarokolle alttiita ryhmiä.

”Joskus rokotus voi unohtua. On tärkeää, että kaikilla neuvolakäynneillä tarkistetaan lapsen rokotukset ja tarvittaessa täydennetään kesken jäänyt rokotussarja. Lapsen rokotukset pitäisi tarkistaa nykyistä tarkemmin myös koulun alkaessa ja myöhemmin kouluterveydenhuollon käynneillä” kertoo asiantuntijalääkäri Ulpu Elonsalo.

Todelliset rokotuskattavuusluvut voivat olla rokotusrekisterin lukua kattavampia, koska osa kuntien rokotustiedoista saattaa puuttua rekisteristä. Valtakunnallisen rokotusrekisterin kattavuutta ja laatua kehitetään jatkuvasti yhteistyössä terveyskeskuksien ja ohjelmistotoimittajien kanssa.

Lähteet